Mistä on naisten päiväunet tehty?
Rubensista, kretongista, nukkuvista prinsessoista, lycrasta ja tricelista sekä brinylonista.
Riikka Viinikanojan tekstiilimaalauksissa ompelukone tekee siveltimen virkaa ja tilkut maalin. Isoimpien töiden kompositiot ja rehevän aistilliset naishahmot ovat lainaa barokin mestareilta, mutta värit hehkuvat häpeämättöminä kuin ennen mökin mummon kretonkitäkissä ja keittiön kesäverhoissa.
Värien lisäksi kankailla on kullakin omanlaisensa tekstuuri. Erilaiset tekstuurit vastaavat sivellintekniikan vaihtelua: milloin on vedetty paksua väriä isolla siveltimellä, milloin kieputeltu tarkkoja yksityiskohtia pienenpienellä työkalulla.
Päiväunelmien ja yöllistenkin unikuvien aiheet ovat sukupolvesta toiseen samoja. Niistä kerrotaan saduissa. Rakastutaan, kadehditaan, etsitään prinsessaa omasta peilikuvasta ja nähdään miten paha saa palkkansa.
Niin yhdistyy ylevä arkiseen. Taidehistorian suuret nimet, kansansatujen myyttiset hahmot ja lukemattomat sukupolvet nimettömiä käsityöntekijöitä ja nykypäivän hikipajojen pumpulienkeleitä on saumattu yhteen.
Päiväunilla on jykevät perustukset.
Maileena Sorvali
Kesäretki
Oli ihana, melkein liian kuuma, kesäpäivä. Lämpö oli jatkunut pitkään ja kesä tuntui Lomalta. Oltiin koko perheen pyöräretkellä kohti rantavettä. Tien toisella puolella avautui hakkuuaukea sinisenään mustikkaa. Vadelma tuoksui tuulessa ja sora rapisi renkaissa. Vaikka pyöräily oli lapsilla jo varmaa, oli neljän kilometrin matka nousuineen kuitenkin raskas.
Jätettiin polkupyörät soratien varteen ja oikaistiin metsän poikki. Oksat ja varvut naarmuttivat pieniä pohkeita. Eväät kulkivat isän repussa. Lapsille oli lähtiessä luvattu, että sitten rannassa uidaan ja syödään. Silmäkulmassa vilahti kantarelli. Sääsketkin löysivät hienhajuisen seurueemme, ennen kuin rantaan asti ehdittiin. Lapset olivat ensimmäisinä ja kohta vaatteet jo lojuivat kalliolla. Pian rannasta kuului kuitenkin epäröivä ääni: ”Äiti, mitä täällä on?”
Rantakivien lomassa kellui sinilevää. Lapsille oli tuotettava pettymys, uimaan ei saanut mennä. Eväät syötiin nihkeässä hiljaisuudessa veteen viettävällä kalliolla. Tutkittiin uurteita kivessä, nuorten parien aikoja sitten jättämiä kaiverruksia. Olivatkohan he koskaan kohdanneet rannassa uimakieltoa. Horisontissa järvi kimmelsi ja tehdas loi vaikuttavaa pilvimassaa taivaalle. Jos tuuli nyt kääntyisi, tehtaan voisi myös haistaa.
Kotiin palaava uimaseurue oli kiukkuinen ja väsynyt. Hakkuuaukko oli raiskio, josta ojat johdattivat veden peltojen reunoja seuraillen järveen. Naarmut jaloissa kirvelsivät, itku kohosi lapsen silmiin. Kotiin päästyä äiti lupasi pihassa suihkun. Letkulla tykitystä, sadetusta. Suihkupullolla riemua, vesipyssyllä yllätyshyökkäyksiä. Iltapalaksi muurinpohjalettuja. Pienten pettymys selätettiin, mutta äidin harteille jäi paino.
Riikka Viinikanoja
Valvova silmä
Ajattele, jos rannoilla olisi valvovia silmiä, niin kuin peltipoliiseja on maanteiden varsilla. Käyttäytyisimmekö silloin paremmin?